Tuotekehitys ja tuotanto

Logistiikka

Kattavat logistiikkapalvelut ovat osa tehokasta tuote- ja toimitusketjun hallintaamme. Hoidamme varastoinnin ja lähtölogistiikan palveluja ja osallistumme lähtevän ja saapuvan tavarankuljetustoiminnan suunnitteluun ja sopimusten tekoon.

Vantaan Viinikkalassa sijaitseva 24 000m2:n logistiikkakeskus työllistää 50 henkilöä. Sen keskeinen sijainti, nykyaikaiset tilat ja uusin teknologia mahdollistavat tehokkaat logistiset palvelut liiketoiminnoillemme.

Vuonna 2016 monikanavaisuuden merkitys asiakkuuksissa jatkui, samaa tuotetta täytyy saada vaihtoehtoisilla ja joustavilla jakeluratkaisuilla. Eräkoot pienenevät, toimitusten oikea-aikaisuus ja läpinäkyvyys korostuu toimitusketjussa. Räätälöityjen ja kilpailukykyisten logististen ratkaisujen tarjoamiseksi asiakkaillemme, on ratkaisujen perustuttava olemassaoleviin standardeihin ja liiketoiminnan kanssa suunniteltuihin konsepteihin.

Vuoden 2016 aikana laajensimme varastointipalveluja myös ulkovarastointiin, aloittamalla pihavarastoinnin kasvualustojen ja lannoitteiden osalta. Yritysostojen myötä varastoitavat tuotevalikoimat laajenivat maatalouden alku- ja lopputuotantopanoksiin sekä erilaisiin terveydenhoitoalan tuotteisiin.

Tehostimme työvoimaresurssien käyttöä ja työnohjauksen laatua purkamalla pakkauspalvelutoimintaan liittyviä ulkoistuksia. Järjestimme kemikaali-ja turvallisuuskoulutuksia yhdessä pelastuslaitoksen kanssa henkilöstölle.